Mammuttimarssin kisakeskus oli tänä vuonna Liesjärvellä ja pari viikkoa lähtöä
ennen julkaistujen rastikoordinaattien perusteella reitti alkoi
hahmottua huomattavasti aikaisempaa teknisempänä. Aikaa 100 km matkaan
tulisi siis kulumaan. Tavoitteena oli lähteä etenemään maltillisella
vauhdilla ja pyrkiä pitämään sama vauhti loppuun asti. Mäet ja
teknisemmät alustat päätettiin kävellä. Arveltiin, että tällä reitillä
noin 17 tuntia voisi olla realistinen tavoite ja energiaa pakattiin sen
mukaan ja vähän päälle. Aikaisemmat Mammutit (2012, 2013) on tullut
juostua katulenkarilla, mutta tänä vuonna jalkaan laitettiin
maastotossu.
Matkaan lähdettiin perjantai-iltana 21:30 pilvisen taivaan
alla lämpimässä syysillassa. Heti alusta saatiin tuntumaa tulevan matkan
pääteemaan: hyvä polku maastossa ei näy kartalla, selkeä ura kartalla
häviää näkymättömiin maastossa. Tähän kun lisätään lokakuisen yön metsän
pilkkopimeys, näkyvyys tasan se otsalampun valokeila niin on gps
seurannan viihdearvo taattu. Ensimmäinen reilu 20 km kuljettiin
lyhyemmällä matkalla olleiden Minnan ja Jarin kanssa samaa matkaa.
Yhdessä siis suhailimme syysyössä, jo kakkosrastia hienosti pummaten,
kiipeiltiin ylös märkiä kivenlohkareita ja ahtauduttiin kolmosrastin
luolaan. Otettiimpa vielä nelonen komeasti kunniakierroksella rantoja
myöten, ettei vaan jäisi alimittaseksi tämä taival. Vitosen jälkeen
alkoi vauhdit poiketa ja Juhan kanssa saavuttiinkin hieman aikaisemmin
uintirastille. Aina etukäteen niin kaamean hyytävältä tuntuva pulahdus
ei taaskaan ollut niin kamala, hengissä selvittiin ja matka jatkui.
Kapeaa kannasta juostessa pilvet olivat väistyneet ja
pikimusta taivas täyttyi kirkkaista tähdistä. Seiska kiipeiltiin
kalliojyrkänteen huipulle kuun loistaessa matalalla horisontissa ja
kasikin löytyi mukavasti polun varresta. Kasilta poistuttaessa oikasumme
johtikin keskelle raivattua koivikkoa. Siellä sitten aikamme rydettiin
ja kun viimein pääsimme tielle huomasimme noin 50 m juoksun jälkeen myös
lähtöpolkumme päätyvän samaiselle tielle. Mieltäylentävää. Tässä
vaiheessa tosin ei aavistettukkaan mitä olisi vielä edessä...
Puoli viideltä aamulla maratonin verran matkaa mittarissa,
ysi urheiluopistolta, ja rannasta vettä. Matkamme kahelleen tähtitaivaan
alla jatkuu, muita ei näy. Onneksi tuli harjoiteltua, sillä kympin
jälkeen päästiinkin sitten ihan kunnon raivaustyömaalle! Aikamme
koitettiin valokeilan kantamattomiin riittävää aluetta kiertää, kunnes
totesimme, että ei auta ku puskea läpi. Siellä sitten viilenevässä
aamuyössä välillä vyötäröä myöten koivujen seassa edetessä pariin
otteeseen kävi mielessä, että tästä tosiaan tulee piiitkä matka. Kyllä
teki hyvää viimein päästä tielle juoksemaan! Yö on hiljainen ja kaunis,
kolme ajatusta kiertää rinkiä- muista syödä, muista juoda, pysy
liikkeessä. 
11 jälkeen etsittiin aikamme Torronsuon itäreunan
ylittävien pitkoksien alkua. Kuuraisia pitkoksia oli hyvä juosta, ihan
eri meininki kuin alkumatkan pitkospuu luistelusipsuttelu. 12-13 välillä
pakkasen kangistama suo tuntui rouhealta tossujen alla. Taivas alkoi
pikkuhiljaa sinistyä. Aamu-utuinen suo on lumoavan kaunis. Voi kuinka
onnekkaita me ollaan ajattelen kun edettiin pitkin uuden karheita
pitkoksia, lahojen pitkosten notkuessa alla. Ja toden totta, jos oli
tällä reissulla yllin kyllin huonoa tuuria reitin valinnoissa niin oli
ajoittain sitä onneakin. Metsäoikasulla asennoiduttiin tetsaamaan puoli
kilsaa, mutta alle löytyikin yllättäen varsin kulkukelpoinen ura. 
Aamun sarastaessa 13-14 välillä käytiin etsimässä kartassa
näkyvää lähdettä vesitäydennyksen toivossa, mutta tuloksetta.
Pikkuhiljaa alkaa tulla pyöräilijöitä vastaan- kuinka piristävää onkaan
moikkailla porukoita kahelleen taivalletun yön jälkeen! Torronsuon
eteläpuolen lintutornilta 14 ja upeat näkymät Torronsuon yli. Kuitenkin
päätetiin jatkaa matkaa pitkoksien sijaan tietä pitkin pohjoispuolen
tornille. Nyt alkoi olla isoimmat rydet takana. Matkaa oli takana reilu
60 km, kun puoli yhdeksän pintaan aamuaurinko alkoi jo mukavasti
lämmittää. Jolkotellaan pitkä pätkä tietä pitkin, mutustellaan
pähkinöitä. Käyn läpi
juttuja jotka saa mein poitsun kikattamaan sydämensä kyllyydestä,
huomaan hymyileväni- mahtava fiilis. Ja syysaurinkoinen
matkamme etenee.
Kiljamon lintutornin jälkeen olikin sitten pari unettavan pitkää rastiväliä peltomaisemissa. Matkaa 70 km takana, mielessä pyörii 'muista juosta, älä unohdu haaveilemaan'. Juoma alkoi olla lopussa ja suunnitelmana oli ottaa täydennystä Kuivajärvestä. Kuitenkin onneksemme ennen Kaukolan harjun näköalatornin rastia 18 erään talon pihassa oltiin talkoopuuhissa ja kuinka kiitollisia olimmekaan, kun saimme heidän puutarhaletkustaan täydennystä. Keli oli upea, hyvää matkaa kohti 90 km rajapyykkiä ja meno etenevää! Aurinko tosissaan lämmitti ja reittikin kulki taas upeissa paikoissa! Saatiin hyvin tsempattua itsemme maaliin, upeassa syyspäivässä. Kello pysähtyi aikaan 16 h 56 min ja matkaa kertyi 100.5 km.
Suuret kiitokset ratamestarille upeasta, monipuolisesta ja
mielenkiintosesta reitistä ja kaikille tapahtuman järjestäjille sekä
kanssakilpailijoille rennosta tapahtumasta! Olipahan taas seikkailu, ens vuonna uudestaan!
Matkan aikana energiatankkaus onnistui loistavasti, tämän
tästä muistettiin mutustella jotain. Juomaa oli hieman niukasti, mutta
ongelmia tästä ei onneksi syntynyt. Jos jotain haluaa jossitella niin
Ilvesreitin tunteminen olisi helpottanut touhua, mutta tulihan se
näinkin.
Johanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti