Liikettä ja Luontoa

L i i k e t t ä Ja L u o n t o a !

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Tahko MTB 180, 2015




Tämän kesän ja kauden päätapahtuma, vanha tuttu Tahko MTB. Tänä vuonna ikään kuin oma juhlakilpailu, kymmenes kerta näissä maisemissa. Edellisen kerran vuoden 2013 kaksi kierrosta ja 120 km oli tosin nyt vaihtunut kolmeen kierrokseen ja 180 km:n. Myös ajankohta oli vanha tuttu, Juhannuksen jälkeinen viikonloppu. Jälleen kerran liian aikaisin. Vaikka olin koko talven ja kevään yrittänyt pyöräillä mahdollisimman paljon, oli edelleen vähän epäileväinen olo urakan suhteen. Matka kuitenkin olisi pisin yhtäjaksoisesti ikinä ajamani, ja vieläpä maastossa. Ja vielä Tahkolla, jossa jopa jonkinlaista korkeuseroakin on. Tavoitteena olikin lähinnä maaliin pääsy, ja jos oikein hyvin menisi, alle 14 tunnin ajalla.

Tahkolle saavuimme hyvissä ajoin jo torstaina yhdessä Johannan ja Juhan kanssa. Juha oli myös lähdössä 180:lle ja Minna yö-Tahkoon 60:lle. Johanna oli lupautunut aamun lapsenvahdiksi ja yhdessä Minnan kanssa päivän huoltojoukoksi Juhalle ja minulle. Aikaa valmistautumiseen paikan päällä oli siis ruhtinaallisesti. Varmaan osaltaan leppoisan aikataulun vuoksi viimeisenä päivänä oli jo varsin levollinen olo, eikä erityistä jännitystä ollut havaittavissa. Alkuillasta vielä Juhan kanssa kevyt verryttelylenkki pienessä tihkusateessa. Illalla kymmenen jälkeen sänkyyn ja kello neljältä soimaan.

Aamulla heräsimme Juhan kanssa aamupalalle samoihin aikoihin ja noin 4:45 lähdimme mökin pihasta kohti lähtöaluetta. Sää oli tuohon aikaan vielä melko viileä ja irtohihat tuntui hyvältä idealta. Muuten oli melko normivarustus: pari litraa juomaa repussa, yhden kierroksen geelit ja patukat sekä pari sisärengasta ja työkalut. Ajatus oli tankata reppu täyteen aina noin kierroksen välein ja tarpeen mukaan nauttia järjestäjän tarjoamasta huollosta. Lähtöpaikalla ei tälle matkalle ruuhkaa ollut ja noin 100 hengen ryhmä mahtui mukavasti sijoittumaan mielensä mukaan. Jopa muutamia katsojiakin oli herännyt kannustamaan lähtijöitä. Vielä ennen lähtöä laitettiin henkilökunnalta saadut 180 - “nopeusrajoituskyltit” satulaan kiinni ja sitten oltiinkin valmiit lähtöön.

Lähdön jälkeen maantieosuudella löysivät kaikki nopeasti paikkansa ja letka eteni hyvässä järjestyksessä ja hyvällä vauhdilla. Vauhdinjaon suhteen olin päättänyt mennä ihan fiiliksen mukaan, heti alusta kohtuullisen reipasta vauhtia, koska tiesin että jossain vaiheessa se väsy tulee kuitenkin. Sen verran kuitenkin säästelin ,että ihan täysillä en viitsinyt repiä ja hapottaa jalkoja. Niinpä tälläkin kertaa ykkös-Kinahmi meni talutellen ylös, vaikka nyt sen olisi kyllä ajaenkin pystynyt vetämään, niin hyvin polku veti harvalukuista porukkaa.
,
Polkuosuuksien edetessä kävi pian selville, että mikään kuivan kelin kisa ei edessä olisi, vaikkei sataisikaan. Maasto oli tosi märkää ja etenkin metsäautotie-osuudet jo ensimmäisellä kierroksella mutaisia. Vähän jo mietitytti, että mikä on reitin kunto toisella, saatikka kolmannella kierroksella, kun reilut pari tuhatta fillaria ovat jälkensä jättäneet. Matka kuitenkin eteni mukavasti ja ensimmäinen kierros sujui lähes huomaamatta ja vielä omaan 60km reittiennätysaikaan, alle neljään tuntiin.

Ehdin juuri sopivasti pois lähtöalueelta ennen klo 9 päälähtöä, jolloin 60 ja 120 sarjat starttasivat. Pian asfaltilla alkoikin kuulua takaa renkaiden rallatusta ja saman tien kärki pyyhkäisi ohi. Sen verran oli tuoreella porukalla intoa, että mitään toiveita peesistä ei ekalla maantiepätkällä ollut. Hyvin alkaneen urakan ensimmäinen kupru tuli reilun 70km kohdalla, jossa piti oman huoltoporukan olla odottelemassa täydennysgeelien kanssa. Juha oli kuitenkin pitänyt niin kovaa vauhtia, että Johannan ja Minnan aikataulu oli seonnut. Niinpä he olivat vain jättäneet varustelaatikkoni huoltopaikalle ja menneet jo toisaalle Juhaa huoltamaan. Vähän jo väsyneenä ja tutun huollon etsimiseen fokusoituneena en kuitenkaan laatikkoa huomannut ja niin jäi energiatäydennys saamatta, juomaa sentään repussa vielä oli. Hieman tästä mieliala laski, mutta koska olin jo etukäteen ajatellut yrittäväni mahdollisimman vähällä tuella pärjätä, ajattelin että jatkossa täytyy vaan enemmän hyödyntää järjestäjän tarjottavia.

Matka jatkui muuten ihan hyvin, mutta väkeä oli nyt reitillä paljon. Kinahmilla jonotettiin tuttuun tapaan taas ihan kunnolla. Samoin mutainen maasto oli tässä vaiheessa jo pehmennyt ja liukastunut niin paljon, että monilla oli vaikeuksia edetä/pysyä pystyssä, mikä hidasti menoa entisestään. Jossain reilun 80:n kohdilla yllättäen oma huolto olikin vastassa odottamattomassa paikassa ja sain nopean tilannepäivityksen sekä selvityksen edellisen huollon puuttumisesta. Koska oma tarvikelootani oli edelleen siellä samassa paikassa, ei energiatankkaus vieläkään ihan suunnitelmien mukaan mennyt. Joitain Juhalta jääneitä geelejä sentään löytyi pahimpaan hätään ja matka pääsi pienen tauon jälkeen jatkumaan.

Ensimmäiset merkit uupumisesta alkoivat jossain 7 tunnin paikkeilla. Meno vaan yksinkertaisesti hyytyi ja tuntui, että energiat alkaa loppua. Olin kuitenkin jo alusta asti osannut tätä odottaa, joten en varsinaisesti masentunut, vaikkei tunnelmat kovin korkeallakaan olleet. Mahtava piristys olikin seuraava oma huolto, joka nyt oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja vielä hyvin varustettuna. Ei muuta kuin mustikkapiirakkaa, lihapasteijaa ja kokista naamaan. Ja vielä päälle kylmä kahvijuoma. Kylläpä maistui ja teki hyvää! Pasteijaa mutustellessa ja voimia keräillessä rullailin huollon jälkeistä maantiepätkää ja mielialakin koheni oikein kohisten. Jälkikäteen arvioiden tämä parin-kolmen tunnin pätkä oli kisan raskain.

Toista kertaa loppulaskua laskiessani olo oli jo ihan kohtuullinen ja koska olin hyvissä ajoin ennen reitin sulkemista ohittamassa maalin, oli fiilis jo aika vapautunut. Tiesin, että kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Kolmas kierros käynnistyi samaan tapaan kuin toinen, pyöränpesupaikan kautta. Nopeat suihkuttelut takapakkaan ja -vaihtajaan jotta suurimmat kikkareet saisi pois. Niin paljon oli reitillä mutaa, että rattaat oli melkolailla tukossa ja ajattelin ettei niin kiire ole etten vähän ehdi kalustoakin sääliä. Eipähän ole aiemmin tarvinnut kesken kisan pyörää pestä.

Kolmas ja samalla viimeinen kierros eteni mukavasti, kun sain heti lähtöalueen jälkeen seuraa yhdestä 120:n ajajasta. Matka jatkui välillä vähän mietteitä vaihdellen yhtä matkaa ekalle viralliselle huollolle, johon itse en pysähtynyt. Nopeasti löytyi reitiltä kuitenkin muitakin toisen tai kolmannen kierroksen kuljettajia, eikä yksin tarvinnut paljon ajella. Toisen kierroksen ruuhkasta ei kyllä ollut tietoakaan, vaikka loppua kohti porukan määrä ympärillä lisääntyikin. Ohitin lopussa jopa joitain yhden kierroksen kiertäjiä, niin hidas oli reitti joillekin ollut.

Vaikka kolmas kierros ajallisesti oli kaikkein hitain tuntui se silti ajaessa toista kierrosta helpommalta. Samanlaista uupumisen tunnetta ei enää tullut. Reitti tosin oli paikoin jo mennyt niin huonoon kuntoon, että päätin suosiolla taluttaa pahimpia paikkoja. Se oli paljon kevyempää kuin mudassa runttaaminen ja ajan säästö ei tässä vaiheessa enää tuntunut vaivan arvoiselta. Fiilis oli yllättävän hyvä ja rauhallinen, tiesin pääseväni maaliin eikä loppuaika oikeastaan enää paljon kiinnostanut. Edes viime hetken pieni sadekuuro el’ Grandessa ei haitannut, jos kohta yllättävä hyttyslegioonan hyökkäys meinasi mielenrauhaa mäkeä sitkuttaessa järkyttää. Ja mikä väsynyttä erityisesti ilahdutti, toisin kuin toisella kierroksella, jolloin pahimmassa kivikossa jalkauduin, meni mäki nyt kokonaan ajaen ylös. Sitten enää viimeinen lasku, jossa vielä muutama ohitus ja sen jälkeen rantaa pitkin maaliin, kohti kuuluttajan ääntä. Ja vielä maalisuora, yleisön, kuuluttajan ja tuttujen kannustaessa. Oujee!

Kylläpä oli voittajafiilis maalissa, kun vääntäydyin pois maalialueelta yleisön sekaan, missä muu meidän jengi olikin jo odottamassa. Kiitokset koko köörille mahtavasta kannustuksesta, tsemppaamisesta ja huollosta, joka kaikesta huolimatta teki tehtävänsä, vaikka Juha vähän painetta pistikin siihen suuntaan. Ja koko Tahkon organisaatiolle, vuodesta toiseen pettämätöntä toimintaa.

Jari