Liikettä ja Luontoa

L i i k e t t ä Ja L u o n t o a !

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Maalistreeni

Harrastelua kokoonpanolla Johanna-Juha-Jari. Täksi kertaa oli suunniteltuna reilu 80 km pyörää ja vajaa 20 juoksua. Keli oli jo pidemmän aikaan ollut lämmin ja jopa aurinkoinen, joten haaveena oli aurinkoinen treeni keväisissä maastoissa. Mutta toisin kävi. Tänä talvena täällä on satanut tasan kaksi kertaa lunta- edellistä tiimitreeniä vastasena yöna ja titenkin tätä treeniä vastasena yönä.

Matkaan lähdettiin siis taas taittamaan hankeen reippaassa lumisateessa. Heti alkumatkasta kevyen liikenteen väylillä oli vain tallattu polku, jota etenimme suditellen. Ensimmäisen 5 km:n aikana ehdin miettimään lukuisia kertoja, että se tulee kyllä kestämään, että reitti on uurastettu läpi. Autotiet oli kuitenkin paikoittan sulina ja vauhtia sai pidettyä yllä ravan roiskeessa. Kapillaari-ilmiön ansiosta Goretex kengissä oli pieni kylpylä taas heti alkumatkasta. Hanskat taasen kastuivat märästä lumesta.


Reitti kulki ensin Louhelasta Bodomille ja Solvallan mäkien kautta pienelle tetsauspätkälle Kattilajärven läheisyysteen. Ennen ja jälkeen Kattilajärven oli metsäautoteillä tarjolla siivu kaunista koskematonta kinosta- rankempaa, mutta voitti mennen tullen loskassa sotkemisen. Ojakkalan paikkeilla lumisade taisi muuttua jäätäväksi tihkuksi. Sormet ja jalat umpijäässä matka jatkui lisää rapaa naamalle keräten. Lopuksi haettiin vähän lämpöä Velskolan mäistä ja kurvattiin Bodomin kautta takaisin Luukkiin.

85 km pyöräilyn jälkeen Luukissa Minna&Veera oli vastaanottamassa pyöriä. Meidän matka jatkuisi juoksuosuudelle. Vaihto oli hidas ja kylmyyden kannalta ei parantanut tilannetta. Kuitenkin lämmöt sai takasin pienen hetken hölkkäilyn jälkeen. Piakkoin tosin Jari joutui puhaltamaan pelin poikki ja tällä kertaa suunniteltu juoksuosuus meni nuoskakävelyksi. Reittiä lyhennettiin 15 km:iin. Kokonaismatkaa reitille tuli siis 100 km ja aikaa lumilajien parissa vietettiin reilu 7 tuntia. Kaikinpuolin paljon ajatuksia herättävä treeni!

Johanna