Liikettä ja Luontoa

L i i k e t t ä Ja L u o n t o a !

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Kaukopartiohiihto 2013 - Pikamatka

Edessä olisi ensikerta eräsuksilla Kaukopartiohiidon pikamatkan merkeissä. Samalla tulisi kätevästi tuplattua tämän elämän perinteisen hiihtokilsat. Juha on kyseiseen tapahtumaan osallistunut jo silloin kun se ensimmäisen kerran ikinä järjestettiin 1998. 

 








 

Armeijan pitopohjat näin ensikertaa perjantai-iltana Uttihallilla, jossa vietimme lauantain vastaisen yön. Aamulla bussikyydillä Pajulahteen, 20 asteen pakkasessa viriteltiin lainasaappaat suksiin ja eikun menoksi! Meillä edessä olisi siis 75 km, Kaukopartiohiihdon pikamatka, tositekijöille oli jaossa myös 150 km ja 300 km matkat.

Ensimmäinen 10 km oli äärettömän raskas, henkisesti. Suksien hallinta oli todella pahasti hakusessa. Plussakeliä seurannut yön kova pakkanen oli vetänyt lumen jäiseksi ja tuntui, että suksi luisuu hallitsemattomasti sivuille laduttomalla järvellä ja teillä edetessä. Ylämäissä pitkät sukset tuntuivat kömpelöiltä ja raskailta ja alamäissä suksien kontrolloitavuuden puute pelotti. Alussa olisi ollut myös latua tarjolla, mutta leveä suksi siteineen ei uraan mahtunut. Eteneminen oli hidasta, ainakin tuntui siltä.

Parin tunnin sivakoinnin jälkeen alkoi aurinko paistaa ja suksi luistaa. Pikkuhiljaa suksi tuli tutummaksi ja 20 km kohdalla alkoi meno olla jo oikein mukavaa. Keväisestä auringonpaisteesta nauttien edettiin kapeaa uraa, tasamaata pelloilla ja kiemuroisia mäkiä metsän siimeksessä.

Jossain 60 km kohdalla alkoi aurinko laskea ja viimeinen vitonen hiihdettiinkin otsalamppujen valossa. Reilu 12 tuntia lähdöstä lykittiin takaisin Utti-hallin pihaan. Kuitattiin mitalit ja kunniakirjat, palautettiin sukset ja saappaat, kuppi kahvia ja startattiin kohti kotia. Reissu oli vähintäänkin mielenkiintoinen ja ehdottomasti haastava ennalta tuntemattomien välineiden, jäätävän lumen ja kapeiden urien ansiosta! Suuri kiitos Kouvolan varuskunnan urheilijoille tapahtuman järjestämisestä!